Amber keskeytti kirjoittamisen, kun äiti huusi häntä syömään.  Huokaisten Amber jätti huoneensa.

Ai, kun kiva…, Amber ajatteli. Hän istuutui valmiiksi katettuun ruokapöytään ja otti ruokaa lautaselleen.  Häntä vastapäätä hänen vanhempansa kiehnäsivät kiinni toisissaan ja tuntuivat unohtavan, että heidän tyttärensä yritti syödä.
    Amber katseli muualle tuohtuneena ja samalla lapikoi ruokaa suuhunsa. Hän yritti syödä ruokansa niin nopeasti kuin pystyi, jotta hän pääsisi pois ruokapöydästä.
     Amberin vanhemmat muuttuivat yhtäkkiä muutama viikko sitten, ja ovat siitä lähtien olleet kuin vastarakastuneita, vaikka heillä on jo tytär ja poika, ja ovat olleet naimissa melkein 20 vuotta. He unohtavat täysin lapsensa, ja huomaavat vain toisensa. Amberin isoveli Niel toimii vanhempina nykyään, koska oikeista vanhemmista siihen ei ole.  Niel on muutenkin ollut erittäin suojelevainen Amberia kohtaan koko ikänsä. Heillä on vain pari vuotta ikäeroa, joten he tulevat toimeen todella hyvin. Jos Amber on ongelmissa, hän voi aina soittaa veljensä apuun, vaikka hänellä olisi Yoojin myös, joka tarjoaisi mielellään apuaan, mutta Niel on vanhempi.
     Amber ahtoi viimeisen haarukallisen ruokaa suuhunsa ja katosi ennen kuin edes ehti syödä suutaan tyhjäksi.

’’Mitä? Ai nyt? Selvä. Olen siellä muutaman minuutin kuluttua’’, Amber sanoi puhelimeen. Hän sulki matematiikan vihkonsa, laittoi sen kirjan väliin, sulki sen, heivasi kirjan reppuun, nappasi hupparinsa tuolilta ja suuntasi alakertaan.
    Ruokapöydän ääressä vanhemmat olivat yhä toistensa kimpussa. ’’Vieläkö ne jaksaa…’’, Amber sanoi hiljaa.
’’Sanoitko jotain?’’
Wau, hän huomasi minut…, Amber sanoi mielessään sarkastisella sävyllä, mutta vastasi äidilleen: ’’Menen ulos. Palaan illalla.’’ Amber katosi ulko-ovesta ulos.
       Ei vienyt kauaa kävellä Rickyn talolle. Ricky asui viereisessä korttelissa, ja hän oli Yoojinin ja Amberin hyvä ystävä jo lapsuudesta. Amber koputti oveen ja oven avasi hänen pituisensa poika, jolla oli vaaleanruskeat tarkasti laitetut hiukset, lapsenomaiset kasvonpiirteet ja hymy huulilla - hän oli Ricky. Hänen kasvonpiirteensä sopivat täydellisesti hänen lapsekkaaseen käytökseensä. Hän oli aina yhtä suloinen, varsinkin hymyillessään – ja hän tuppasi hymyillä koko ajan – ja hänestä teki aina mieli pitää hyvää huolta, aivan kuin pienestä lapsesta.
     Amber astui sisälle taloon ja paikansi saman tien Yoojinin, joka viittoi häntä istumaan viereensä sohvalle. Otettuaan kenkänsä jalasta Amber juoksi Yoojinin luo. Sohvalle ahtautui myös muutama muu hänen, Yoojinin ja Rickyn seuraksi – kaikki olivat tulleet katsomaan elokuvaa.
    ’’Kaikki paikalla? Sitten voimme aloittaa’’, Ricky sanoi ja laittoi elokuvan pyörimään.
’’Mikä leffa?’’ Amber kysyi. Komediaelokuva, hyvä ettei kauhuleffa, Amber huokaisi helpottuneena saatuaan vastauksen.