’’Pääsin ensimmäistä kertaa ulos, kun opin kävelemään.  En ehtinyt kuin ulko-ovesta ulos, kun naapurissa asuva poika tuli leikkimään kanssani. Vanhempamme olivat nimittäin hyviä ystäviä keskenään. Siitä lähtien leikimme joka päivä yhdessä, ja vanhempamme saivat tehdä töitä, että saivat meidät iltaisin lopettamaan.
      Hän on ainut lapsi ja kaikki hänen perheessään ovat eteläkorealaista sukua.  Yoojin on kuitenkin itse asunut täällä koko ikänsä, toisin kuin hänen vanhempansa. Hänen äitinsä on opettanut hänelle koreaa, jota Yoojin on päivittäin puhunut minullekin. Hänen ansiostaan minäkin ymmärrän jonkun verran koreaa, mutta jätetään tämä asia tähän.
      Vasta yläasteella aloin huomata kuinka hyvännäköinen Yoojin oikeasti oli. Kaikki – niin tytöt kuin pojatkin – piirittivät Yoojinia päivittäin, melkein joka hetki. Hän on erittäin hyvä urheilussa ja erinomainen tanssija. Hän on hyvin positiivinen ja seurallinen. Hän pystyy ystävystymään kenen kanssa tahansa. Nämä piirteet – ulkonäön lisäksi – saivat kaikki pitämään hänestä. Ainoa ongelma kaikille oli hänen nimensä. Kukaan ei oikein tiennyt miten se pitäisi lausua. Toiset yrittivät lausua sitä suomalaiseen tapaan ’’y-oojin’’ toiset ’’joojin’’ jotkut ’’juutsin’’, osa käytti myös tapaa ’’jootsin’’. Yoojinia se ei paljoa häirinnyt, hän antoi jokaisen lausua hänen nimensä miten halusivat. Kuitenkin sen aina tiesi, että he tarkoittivat häntä.
         Hän oli aina setvimässä pulmia, eikä koskaan halunnut aiheuttaa ongelmia kenellekään, joten hän mieluiten piti asiat itsellään. Hänestä ei koskaan saanut mitään irti, vaikka kuinka tenttasi. Hän ei suostunut kertomaan omia ongelmiaan, vaikka hänestä näki selvästi, että jokin oli pielessä, eikä asioita, joita muut hänelle olivat kertoneet. Hän oli erinomainen salaisuuksien pitäjä. Hän ei myöskään koskaan flirttaillut tyttöjen kanssa. Eikä koskaan suostunut tyttöjen vieteltäväksi. Mieluummin hän piti tytötkin ystävinään, piti heistä huolta ja suojeli heitä missä asiassa tahansa. Hän ei koskaan puhunut pahaa tytöistä, ei olisi pystynyt satuttamaan heitä fyysisesti  eikä henkisesti. Se oli hyvin ihailtava piirre. Totta kai jotkut pojat halusivat vitsailla, että Yoojin olisi enemmän poikiin päin. Yoojin ei koskaan sanonut tähän vastalausetta. Hän ei ole kertaakaan ilmaissut pitääkö hän pojista vai tytöistä. Taas yksi asia, joka viehätti tyttöjä – salaperäisyys. Miksi hänen edes pitäisi kertoa kenellekään? Ei se heille kuulunut.
       Kaikki opettajat ja vanhemmatkin pitivät hänestä. Hän oli oikea herrasmies. Oli aina kohtelias, avulias ja aktiivinen muiden auttamisessa. Luokkamme oli aina se koulun rauhallisin, koska Yoojin piti huolen työrauhasta. Hetken aikaa luokallamme oli yksi poika joka tuppasi aiheuttamaan hälinää, mutta pian hänkin hiljeni, kun Yoojin oli puhutellut häntä. Kukaan ei vieläkään tiedä, mitä näiden kahden välillä oikein tapahtui. Yhtäkkiä tuo aiemmin melua ja tappeluita aiheuttanut poika olikin luokkamme rauhallisin. Hetken tämän jälkeen liikkui huhuja, että Yoojin olisi käyttänyt väkivaltaa, jotkut taas ehdottivat, että mitä jos Yoojin oli seksuaalisesti ahdistellut häntä, olihan hän muka poikiin päin suuntautuva. Tällekin väitteelle nousi nopeasti vastalause, koska kukaan ei ollut koskaan varmistanut hänen suuntautumistaan.  Mitään todisteita tapahtumista ei ole, joten kukaan ei ole varma. Yoojiniahan ei saa mitään kertomaan, ja se rettelöitsijäkin piti suunsa visusti kiinni.
       Aina oli joku huhu Yoojinista liikkeellä koulussamme. Yhtenä kertana häntä epäiltiin tytöksi. Tähän syy oli se, että hän ei hetkeen peseytynyt liikuntatunnin jälkeen muiden poikien kanssa samaan aikaan. Hän katosi aina jonnekin tai keksi jonkun syyn millä odottaa, että muut ovat peseytyneet ensin. Osa tietenkin uskoi tähän huhuu ja halusi tarkastaa asian, jotta huhuille saataisiin loppu. Tämäkin kuulopuhe saatiin päätökseen, kun kesken liikuntatunnin yksi pojista veti Yoojinilta paidan pois päältä. Tytöt ihastelivat hieman kauempaa Yoojinin hyvin rakennettua kehoa. Hänellä oli aivan mahtavat vatsalihakset! Mutta hyvin pian ihastelu pysähtyi, kun mielenkiinto siirtyi mustelmiin Yoojinin kehossa. Yoojin ei tietenkään vastannut kenellekään mistä ne olivat tulleet – ei edes minulle – vaan puki paitansa äkkiä takaisin ylleen ja jatkoi, mitä olikin ollut tekemässä. No, tietenkin tämäkin synnytti vain lisää huhuja.
     Tarvitsi sitten valita pari, istumatoveri tai olla muuten vain, olimme aina yhdessä - minä ja Yoojin. Useat luulivatkin, että seurustelemme. Olimmehan molemmat toki paljon muidenkin ystäviemme kanssa, mutta lähes joka hetki olimme kuitenkin jollain tavoin tekemisissä toistemme kanssa. Yoojin oli aina vaikeissa tilanteissa lohduttamassa minua, ja jos minusta tuntui siltä, että tekisi mieli luovuttaa, hän oli aina kertomassa minulle hyviä puoliani ja kannustamassa minua ja kuuntelemassa ongelmiani. Jos sain pienenkin haavan käteeni tai joku vahingossa tönäisi minua ohi mennessään, Yoojin oli heti paapomassa. Hän aina huolehti minusta. Hän kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä. Jos en vastannut puhelimeeni heti, hän ehti jo hätääntyä, että minulle on tapahtunut jotakin. Hänen huolenpitonsa oli suloista, ja tiesin aina, että tässä maailmassa oli edes joku, joka välitti, jos minulle tapahtui jotain.
       Yoojin tuntee minut todella hyvin, varmaan paremmin kuin vanhempani. Hän tietää kaikki pienet vikani, mistä tulen pahalle ja mistä hyvälle tuulelle – hän osaa lukea minua kuin avointa kirjaa. Minusta taas tuntuu, etten tunne häntä. Tiedän hänestä paljon, mutta hänellä on kuitenkin paljon salassa asioita, joita edes minä en tiedä. Harvoin häneltä tenttaan mitään, osaan lukea häntä niin, että tiedän milloin hän voi kertoa mitäkin. Olen ainoastaan huolissani Yoojinissa yhdestä asiasta: hänen lyhyestä temperamentistaan. Yleisesti ottaenhan hänellä on pitkä pinna, eikä hän suutu mistään. Mutta silloin, kun joku loukkaa tai on aikomaisillaan jollain tavoin satuttaa tyttöä, hän ei vain seiso tuppisuuna. Joskus minun on täytynyt mennä väliin, ettei hän aloita tappelua.
       Hetken minulla oli hyvin yksinäinen olo ja koko maailma tuntui kaatuvan niskaani. Yoojin muutti puoleksi vuodeksi Etelä-Koreaan perheensä kanssa, koska hänen isänsä alkoi työskennellä siellä. Yoojin ei olisi halunnut millään muuttaa, koska minä jäin tänne – hänellä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja. Eivät he siellä kauaa olleet, kun he jo palasivat. Syytä heidän paluulleen en oikeastaan tiedä, mutta sen tiedän, että Yoojinin isä ei palannut heidän mukanaan. Hänen sijastaan isän veli tuli.
         Paluun jälkeen Yoojin ei kuitenkaan ollut oma itsensä. Yleensä niin pirteä ja positiivinen Yoojin oli kadonnut. Muutaman kerran jouduin jopa pelastamaan hänet. Ei, hän ei kuitenkaan yrittänyt itsemurhaa, mutta yritti satuttaa itseään. Kuinka tyhmältä se saattaa kuulostaakin, mutta niin hän teki. Ei yleisellä viiltelyllä, mutta hän alkoi hankkiutua tappeluihin ja oli aina paikalla, kun jotain sattui. Hänen äitinsä oli erittäin huolissaan pojastaan ja pyysi minun apuani. Osat muuttuivat. Ennen Yoojin suojeli minua, piti minusta huolta ja piristi minua, mutta nyt oli minun vuoroni tehdä palvelus hänelle. Vei hetken aikaa saada hänet takaisin itsekseen, ja olin jo itse välillä valmis luovuttamaan. Yoojin, kun oli niin hemmetin itsepäinen. Yritä siinä sitten auttaa häntä. Pienessä hetkessä hän kuitenkin heräsi kuin unesta. Ihan kuin sitä masentunutta poikaa ei olisi koskaan ollutkaan. Se vaati vain sen, että olimme jäädä auton alle. Olimme tulossa koulusta kotiin ja ylittämässä tietä, kun yhtäkkiä kulman takaa kurvasikin auto. Yoojin reagoi nopeasti ja tönäisi meidät molemmat pois auton tieltä - juuri ajoissa. Sen jälkeen hän oli täysin oma entinen itsensä ja tätä ’’ihmeparantumista” ihmettelivät kaikki. Hän ei meinannut itsekään uskoa, kun kerroimme hänelle mitä kaikkea hän oli yrittänyt tehdä aiemmin. Häneltä vei hetken korjata aiheuttamansa ongelmat. En tästäkään tiedä, mitä oikein oli tapahtunut, että hänestä oli tullut tuollainen, koska Yoojin ei tuttuun tyyliinsä kertonut mitään, ja hänen äitinsäkin on yhä hiljaa asiasta.
       Voin vannoutua Yoojinille mistä tahansa, ja hän tietääkin minusta melkein kaiken. Mutta jokaisella on sellaisia asioita, joita ei kerrota kenellekään, ne pidetään täysin itsellämme. Eikö niin? Joka päivä pelkään, että hän saa tietää oman salaisuuteni, koska hän tuntee minut niin hyvin. Enemmän pelkään voiko ystävyytemme jatkua normaalisti, mikäli hänelle asia selviää…’’