Daesung was good child, always did what he was told to do. Never caused trouble. Never cried that he didn't want to do something. When he grew older, he had great grades, he was one of the top students. He never drank alcohol or attended parties with his friends. Never sneaked out at night. One could call him boring, lame and nerdy person. Predictable. But his parents were really strict, they didn't allow any kind of rebellion. He was oldest child and only son of a rich and powerful family. And that's why people expected so much from him. 

His father owned Korea's most known advertising agency, and he was supposed to take it over one day. To become its CEO. They wanted him to attend Seoul National University and graduate with excellent grades. They wanted him to get married with a girl, who came from very powerful, very rich, American family.  

He decided to run. Run without watching back and never returning. He knew he couldn't stay. It was his time to go if he ever wanted to be free. He knew it was his last chance. Because if he stayed, he would have ended up with wife he didn't love and with kids he hated because of lost freedom. He would have been the head of the company without own dreams. He would have lived a life that he hated and despised. Daesung was only 17, and they wanted him already getting married, under age. He hadn't even finished his high school and he definitely hadn't any intentions getting married so young. 

The family had decided that Daesung and Minja would get married in new year's eve. Just three months after even been introduced to each other. Even though it was been so short time, the wedding been held just in two weeks, Daesung already knew he would never fall in love with Minja. First of all, he was into boys, not girls. And Minja didn't care about having conversations between them, she cared only about money. That certainly wasn't a life he wanted to have.

After the shocking news Daesung had decided to run. He gathered all the money he had and made an account transfer to another account, which his parents weren't aware of. It wasn't a much. Just enough to survive a year on his own and pay his schooling. He had saved all his allowances his parents had given to him, and all his salaried from his summer jobs, because he had anticipated that something like this could come sooner or later. And he had been right all along.

Even if he had seemed like perfect, obedient son, Daesung had his own dreams. He didn't want the same life his father had. He loved studying languages and new cultures, he loved new experiences and meeting new people, not money or power. Those things were vain for him. He knew he would need money, but he didn't love it so much that he could have been able to throw his life, dreams and feelings aside because of it. That would have killed him sooner or later.

He stood on the hill next to his home and watched back. It was cold December night just a little before Christmas, it was one of those days when you were supposed to stay inside drinking hot chocolate with your family and loved ones and enjoy. But to Daesung, it was perfect night to start own life and to try stand on his own feet. He smiled happily for the first time in his life. His long hunt had begun. 

Daesung oli hyvä lapsi, joka teki kuten käskettiin. Ei ikinä aiheuttanut ongelmia. Ei ikinä itkenyt ettei halua tehdä jotain. Kun hän kasvoi, hänellä oli loistavat arvosanat, hän oli yksi koulun parhaista oppilaista. Hän ei ikinä juonut alkoholia tai juhlinut ystäviensä kanssa. Ei ikinä livahtanut yöksi ulos. Häntä olisi voinut kutsua tylsäksi, latteaksi ja nörttimäiseksi persoonaksi. Ennalta-arvattavaksi. Mutta hänen vanhempansa olivat hyvin tiukkoja, eivät sallineet minkäänlaista kapinaa. Hän oli rikkaan ja vaikutusvaltaisen perheen vanhin lapsi ja ainoa poika. Ja siksi muut odottivat häneltä hyvin paljon. 

Hänen isänsä omisti Korean tunnetuimman mainostoimiston, ja hänen oli tarkoitus ottaa se jonain päivänä hoidettavakseen. Ryhtyä sen toimitusjohtajaksi. He halusivat hänen suorittavan opintonsa Soulin kansallisessa yliopistossa ja valmistuvan erinomaisin arvosanoin. He halusivat hänen naivan tytön, joka tuli hyvin vaikutusvaltaisesta ja rikkaasta amerikkalaisesta perheestä.

Hän päätti paeta. Juosta katsomatta taakse ja olla palaamatta ikinä takaisin. Hän tiesi ettei hän voisi jäädä. Oli hänen aikansa lähteä, jos hän haluaisi olla ikinä vapaa. Hän tiesi sen olevan hänen viimeinen mahdollisuutensa. Koska jos hän olisi jäänyt, hän olisi päätynyt elämään vaimon kanssa jota hän ei rakaisi ja saamaan lapsia joita hän vihaisi menetettyään vapautensa. Hän olisi ollut yhtiön pää ilman omia unelmia. Hän olisi elänyt sellaista elämää jota hän vihasi ja halveksi. Daesung oli vain 17, ja he halusivat hänen menevän naimisiin, alaikäisenä. Hän ei ollut edes lopettanut lukiotaan eikä hänellä ollut minkäänlaisia aikomuksia mennä naimisiin niin nuorena.

Perhe oli päättänyt että Daesung ja Minja menisivät naimisiin uudenvuoden aattona. Vain kolme kuukautta sen jälkeen kun he olivat edes tavanneet. Vaikka kyseessä olikin niin lyhyt aika, häät olisi pidetty kahden viikon päästä, Daesung tiesi ettei hän ikinä rakastaisi Minjaa. Ensinnäkin, hän oli miehiin päin, ei tyttöihin. Ja Minja ei välittänyt keskustella hänen kanssaan, hän välitti vain rahasta. Se ei todellakaan ollut sellainen elämä jollaisen hän halusi elää. 

Shokeeraavien uutisten jälkeen Daesung päätti karata. Hän keräsi kaikki rahansa ja teki tilisiirron tilille, josta hänen vanhempansa eivät tienneet. Se ei ollut paljon. Juuri ja juuri tarpeeksi hänelle jotta hän selviytyisi vuodesta omillaan ja pystyisi maksamaan koulutuksensa. Hän oli säästänyt kaikki viikkorahansa jotka hän oli saanut vanhemmiltaan, ja kesätöidensä palkat. Hän oli arvannut että jotain tällaista olisi tulossa ennemmin tai myöhemmin. Ja koko ajan hän oli ollut oikeassa. 

Vaikka hän vaikutti täydelliseltä, tottelevaiselta pojalta, Daesungilla oli omat unelmat. Hän ei halunnut isänsä elämää. Hän rakasti kielten ja kulttuurien opiskelua, rakasti uusia kokemuksia ja uusien ihmisten tapaamista, ei rahaa tai valtaa. Nuo asiat olivat merkityksettömiä hänelle. Hän tiesi että hän tarvitsisi rahaa, mutta hän ei rakastanut sitä niin paljon että olisi pystynyt heittämään elämänsä, unelmansa ja tunteensa sivuun sen takia. Se olisi tappanut hänet ennemmin tai myöhemmin.

Hän seisoi kotinsa viereisellä kukkulalla ja katsoi taakseen. Se oli kylmä joulukuun ilta vain vähän ennen joulua, yksi noista päivistä jolloin tarkoituksena olisi pysyä sisällä juomassa kuumaa kaakaota perheen ja rakkaiden kanssa ja vain nauttia olosta. Mutta Daesungille, se oli täydellinen ilta aloittaa oma elämä ja kokeilla omilla jaloilla seisomista. Hän hymyili onnellisena ensimmäistä kertaa elämässään. Hänen pitkä jahtinsa oli alkanut.

    Author's note:

      I know, I know! I wasn't supposed to write this in Finnish at all, but here we go. But it just sounds so stupid in Finnish. But I don't care. It is what it is, I cannot change a language. 

Okay, this is pretty short, but hey, it's just a prolog after all. Real chapters will be much longer, I promise!

credit